Saaressa asumisen aika vain vähenee… Mantereella on jo käyty esikoisen kanssa tutustumassa uuteen, tulevaan kouluun, luokkaan ja opettajaan. Kuopus sai päivähoitopaikan onneksi juuri siitä päiväkodista, josta toivoimmekin.
Vähitellen tuntuu siltä, että ajatukset siirtyvät yhä enemmän sinne, mihin taas palaamme. Ja väkisinkin olen miettinyt, mitä tämä vuosi täällä on muuttanut, vai onko mitään tapahtunut? Palaammeko samanlaiseen työhön, arkeen ja ihmissuhteisiin kuin ennen? Miten olen itse muuttunut ja teenkö asiat jotenkin eri tavalla kuin ennen? Ja mitä haluan “viedä mukanani” täältä?
Useimpiin kysymyksiin minulla ei ole minkäänlaista vastausta. Voisin tietysti kirjoittaa oppineeni kaiken hetkessä elämisestä ja pysähtymisen tärkeydestä täällä meren keskellä, sään ja luonnon armoilla, mutta ehkä se on liian mahtipontista ja juhlavaa. Se mitä olen ymmärtänyt täällä on aika yksinkertaista, kai… vai mitä olette mieltä seuraavista:
- perhe on tärkein
- kiire pilaa kaiken ja kiiruhtaa voi myös hitaasti (tässä tosin kovasti opittavaa)
- hengittäminen syvään helpottaa usein tukalalla hetkellä (kiroileminen kuiskaten ja vaatteiden paiskominen lattiaan auttavat myös vähän)
- nauraminen ja huonot vitsit ovat erittäin tarpeellisia
- tuoreet, itse leivotut sämpylät ovat hyviä ja niillä saa perheen tyytyväiseksi

Ei vielä ihan saarifilosofiaa korkealentoisimmillaan ;)

Ai niin, vielä yksi:
- hyvät kirjat kantavat yli ankaran talven (taidan laittaa kirjalistan jonnekin tänne)

Hyvää kesän alkua!

Äitienpäivänä teimme retken Aspöhön. Saaressa on hieno luontopolku, jonka kiersimme. Sää oli lämmin ja eväitä oli mukava nauttia kallioilla istuen. Menomatka Aspöhön taittui tutusti Eivor-aluksella, mutta illalla meidät haki huomattavasti pienempi M/S Lily. Onneksi meri oli aivan tyyni.





Viime tiistaina Kuunari Helena poikkesi saaressa, ja pojat pääsivät kannelle tutkimaan.


Ja lauantaina Rajavartioston Super Puma -helikopteri käväisi, ja taas pojat ihmettelemässä :)


Tänään koululaiset lähtivät luokkaretkelle Turkuun ja meidän esikoinen on mukana. He palaavat ensi torstaina, tätä äitiä taitaa erossaolo jännittää enemmän kuin lasta...

Tuntuu hienolta,
- kun esikoinen tulee kertomaan, että on nähnyt ristisorsan (kaverin kanssa tunnistaneet)
- kun samainen poika kaivaa taskuaan ja sanoo, että sarvipöllön sulka on "vähän kärsinyt" jouduttuaan vetoketjun väliin
- kun kuopus antaa minulle lempinimet "karkki" ja "kamu"
- kun saan olla osa näiden pienten elämää

Suloista ja liikuttavaa äitienpäivää!

Koululaiset pääsivät melomaan viime perjantaina

Kuvia viime viikonlopulta

Vappumyyjäisiä, 3-vuotissynttäreitä, kevätflunssaa, narsisseja, pihan raivausta (villinä rehottavat ruusupensaat saivat maistaa leikkuria), suunniteltu makkaran paistamista ulkona ja hylätty ajatus tuulen takia ja maastopalon pelossa (uunimakkaratkin olivat ihan hyviä), ihmetelty ja opittu uusia lintuja.
Tervetuloa ihana toukokuu!