keskiviikko 2. helmikuuta 2011


Joinakin huonoina päivinä olen täällä toivonut, että voisin kulkea tuntemattomana ihmismassassa jonkun kaupungin kadulla. Tai käydä hetken mielijohteesta jossain kaupassa tai kirpputorilla ja ihmetellä runsasta tavaramäärää. Olen kaivannut myös päivää, jolloin voisin keskustella ja olla vain aikuisten seurassa (tämä mm. silloin, kun 2-vuotias kysyy noin sadannen kerran, että kuka sinä olet ja vastineeksi hän haluaa esitellä itsensä kaikilla neljällä nimellänsä myös sen sadannen kerran…)

Mutta… onneksi tulee taas se parempi päivä, jolloin nauttii auringosta, tuulesta, meren äänestä, tuttujen tervehdyksistä ja siitä, että 2-vuotias kysyy taas: “kuka sinä olet?” ja vastaa taas niillä kaikilla neljällä nimellänsä.

1 kommentti:

  1. Tähän aikaan alkavat seinät ahdistaa. Ulos lähteminen (varsinkin pienen lapsen kanssa )
    on operaatio. Poluilla on liukasta eikä välttämättä osu muiden kanssa samaan aikaan pihalle.Onneksi valo lisääntyy vauhdilla.
    Vaihtelu virkistää - on tosiaan mukava käväistä kaupungin ihmisjoukossa ihmettelemässä.
    Brita

    VastaaPoista