lauantai 12. maaliskuuta 2011

Alkuviikosta näytti tältä, mutta voimakas etelätuuli alkoi rikkoa jäätä yhdessä päivässä ja työnsi jään kasoiksi.


Jäätilanne muuttui aika hankalaksi. Viime torstaina Eivor-laiva ei päässyt tänne, vaan kääntyi kesken matkan takaisin Pärnäisiin. Jäänmurtaja Voima tuli torstai-yönä auttamaan saaren ohi kulkevia laivoja, joista osa oli jumittunut jäihin pitemmäksikin aikaa. Eilen Voima pysyi saaren vierellä miltei koko päivän, ja illalla Eivorkin pääsi saareen, ja saatiin postit ja lisää elintarvikkeita kauppaan.


Kyhmyjoutsenet ovat viihtyneet etelälahdella. Lintuja taitaa olla jo tulossa etelästä päin. Kottaraisia on joku jo nähnyt täällä. Kevät siis onneksi on tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti