Saaressa asumisen aika vain vähenee… Mantereella on jo käyty esikoisen kanssa tutustumassa uuteen, tulevaan kouluun, luokkaan ja opettajaan. Kuopus sai päivähoitopaikan onneksi juuri siitä päiväkodista, josta toivoimmekin.
Vähitellen tuntuu siltä, että ajatukset siirtyvät yhä enemmän sinne, mihin taas palaamme. Ja väkisinkin olen miettinyt, mitä tämä vuosi täällä on muuttanut, vai onko mitään tapahtunut? Palaammeko samanlaiseen työhön, arkeen ja ihmissuhteisiin kuin ennen? Miten olen itse muuttunut ja teenkö asiat jotenkin eri tavalla kuin ennen? Ja mitä haluan “viedä mukanani” täältä?
Useimpiin kysymyksiin minulla ei ole minkäänlaista vastausta. Voisin tietysti kirjoittaa oppineeni kaiken hetkessä elämisestä ja pysähtymisen tärkeydestä täällä meren keskellä, sään ja luonnon armoilla, mutta ehkä se on liian mahtipontista ja juhlavaa. Se mitä olen ymmärtänyt täällä on aika yksinkertaista, kai… vai mitä olette mieltä seuraavista:
- perhe on tärkein
- kiire pilaa kaiken ja kiiruhtaa voi myös hitaasti (tässä tosin kovasti opittavaa)
- hengittäminen syvään helpottaa usein tukalalla hetkellä (kiroileminen kuiskaten ja vaatteiden paiskominen lattiaan auttavat myös vähän)
- nauraminen ja huonot vitsit ovat erittäin tarpeellisia
- tuoreet, itse leivotut sämpylät ovat hyviä ja niillä saa perheen tyytyväiseksi

Ei vielä ihan saarifilosofiaa korkealentoisimmillaan ;)

Ai niin, vielä yksi:
- hyvät kirjat kantavat yli ankaran talven (taidan laittaa kirjalistan jonnekin tänne)

Hyvää kesän alkua!