Ovelle koputettiin viime maanantaina ja siellä seisoi kaksi nuorta miestä, joista toinen kysyi, puhunko suomea. Saareen oli tullut aiemmin päivällä pieni laiva, joka kiersi Turun saaristoa. Laivassa matkasi nuoria elokuvantekijöitä 26:sta maasta. He olivat täällä tekemässä dokumentteja, lyhytfilmejä projektiin, joka on osa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia. Meidän perhettä haluttiin kuvata päivällispöydässä “keskustelemassa normaalisti“ ja hiljaisuudessa. Joo. Hmm. Illalla sitten kotiimme tuli yksi nainen (istanbulilainen) ja kaksi miestä (budapestiläinen ja manchesteriläinen). Keskustelimme elokuvantekijöiden kanssa samalla, kun söimme, saaressa asumisesta ja suomalaisuudesta sekä hiljaisuudesta ja sen kokemisesta. Pojat siteerasivat alla olevaa runoa, ja kysyivät, mitä siitä ajattelimme ja onko se tyypillistä suomalaista ajattelua. Meidän tulisi sanoa toisillemme, ei anteeksi, kun tönäisin, vaan kiitos kun kosketit. Eeva Kilpi Suu täynnä risottoa (perisuomalaista ruokaa) yritti sitten mongertaa jotain "järkevää" englanniksi, että suomalaiset ovat erilaisia ja ajattelevat varmaankin eri tavalla läheisyydestä ja kanssakäymisestä... ("voi apua!") Ja Finnish moment -suomalainen hetki, onko se meille tuttu käsite. No, eipä ollut. Se on se hiljainen hetki, kun kukaan ei sano mitään. Joo. Niitähän täällä kai riittää... ainakin meidän ruokapöydässä, kun kuvataan :) Jälkikäteen tuli kauhistus, mitä ihmettä sitä tuli puhuttua… Mutta kokemuksena oli ihan hauska. Lyhytelokuvia esitetään Turussa elokuvafestivaaleilla täällä. Kertokaa, miltä näytti, jos joku siellä käy! Itse emme pääse sinne, mutta ehkäpä näemme näitä jossain (?) Kukat kukkivat ja kissa pitää ulkoilusta. Tosin jotain huomauttamista kissa-herralla taitaa viimeisessä kuvassa olla. |
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No huh, kyllä vetäisi meidänkin perheen ruokapöydässä hiljaiseksi. Kaikkea jännää teille tapahtuu, ja hauskaa.
VastaaPoistaMeri