Aikamme saaressa on päättynyt, viimeinen muuttokuorma on haettu ja elämämme jatkuu mantereella. Siispä Saaressa-blogikin on valmis. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, oli mukava tietää, että siellä jossain joku seuraa meidänkin touhuja!



Meillä oli hieno vuosi kaikkine kokemuksineen!
Kiitos Utö vieraanvaraisuudesta! Näemme joskus jälleen!

Muuton aika lähestyy. Mieli on hieman haikea, mutta olen kuitenkin valmis lähtemään. Kotiympyröihin on jo ikäväkin. Viimeisinä viikkoina on tuntunut siltä, että olemme lomalla, kun kellään ei ole ollut mitään välttämättömiä velvollisuuksia. Päivärutiinitkin ovat olleet vähän niin ja näin - ei ole ollut niin tarkkaa… Siksikin tuntuu mukavalta palata “arkeen”
Saaren meno on kesän myötä muuttunut paljonkin; ihmisiä on enemmän, mökkiläisiä ja turisteja on koko ajan jossain, luotsilaituri on useimmiten täynnä veneitä, yhteysalus kulkee usein, taidetta on esillä maakellarissa, majakassa, kahvilassa sekä hotellilla ja kauppa on “aina” auki!

Listasin asioita, joita olen kokenut vuoden aikana ensimmäistä kertaa:
- kävin majakassa
- perkasin, paistoin ja söin kilohailia
- rupisammakon kohtaaminen
- käärmekasojen näkeminen
- kunnon syysmyrskyssä kulkeminen (tai paikoilleen jääminen, kun eteenpäin ei päässyt)
- näin Lucia-kulkueen ja se kävi myös kotonamme
- jännitin, kun mies ja esikoinen kulkivat jäätä pitkin toiseen saareen
- kävin helikopterissa
- koin tykkiammunnat
- näin juhannussalon koristelua ja pystyttämisen
- rapsuttelin lampaita (ennen en ole uskaltanut, kun olen kohdannut vain villinoloisia)
- nähnyt monta itselleni uutta lintulajia
- 3:n kuukauden ajan kuljin vain kävellen paikasta toiseen (no, pari kertaa pulkalla laskin mäkeä) - ei moottoriajoneuvoja, ei laivaa, ei julkisia liikennevälineitä, ei pyörää

Juhannusaattona tuntui siltä, että saari on TÄYNNÄ ihmisiä! Aspö- ja Eivor- laivoissa tuli runsaasti väkeä, ja illalla "kaikki" kokoontuivat Hembygdsgårdenille katsomaan juhannussalon nostamista ja myöhemmin kuuntelemaan bändiä ja tanssimaan (meidän pojat tosin nukkuivat jo, joten tanssit jäivät meiltä väliin).

Ovelle koputettiin viime maanantaina ja siellä seisoi kaksi nuorta miestä, joista toinen kysyi, puhunko suomea. Saareen oli tullut aiemmin päivällä pieni laiva, joka kiersi Turun saaristoa. Laivassa matkasi nuoria elokuvantekijöitä 26:sta maasta. He olivat täällä tekemässä dokumentteja, lyhytfilmejä projektiin, joka on osa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia. Meidän perhettä haluttiin kuvata päivällispöydässä “keskustelemassa normaalisti“ ja hiljaisuudessa. Joo. Hmm. Illalla sitten kotiimme tuli yksi nainen (istanbulilainen) ja kaksi miestä (budapestiläinen ja manchesteriläinen). Keskustelimme elokuvantekijöiden kanssa samalla, kun söimme, saaressa asumisesta ja suomalaisuudesta sekä hiljaisuudesta ja sen kokemisesta. Pojat siteerasivat alla olevaa runoa, ja kysyivät, mitä siitä ajattelimme ja onko se tyypillistä suomalaista ajattelua. Meidän tulisi sanoa toisillemme, ei anteeksi, kun tönäisin, vaan kiitos kun kosketit. Eeva Kilpi Suu täynnä risottoa (perisuomalaista ruokaa) yritti sitten mongertaa jotain "järkevää" englanniksi, että suomalaiset ovat erilaisia ja ajattelevat varmaankin eri tavalla läheisyydestä ja kanssakäymisestä... ("voi apua!") Ja Finnish moment -suomalainen hetki, onko se meille tuttu käsite. No, eipä ollut. Se on se hiljainen hetki, kun kukaan ei sano mitään. Joo. Niitähän täällä kai riittää... ainakin meidän ruokapöydässä, kun kuvataan :) Jälkikäteen tuli kauhistus, mitä ihmettä sitä tuli puhuttua… Mutta kokemuksena oli ihan hauska. Lyhytelokuvia esitetään Turussa elokuvafestivaaleilla täällä. Kertokaa, miltä näytti, jos joku siellä käy! Itse emme pääse sinne, mutta ehkäpä näemme näitä jossain (?) Kukat kukkivat ja kissa pitää ulkoilusta. Tosin jotain huomauttamista kissa-herralla taitaa viimeisessä kuvassa olla.

Lauantaina oli koulun päättäjäiset, joita juhlistettiin jalkapallo-ottelulla lapset vastaan aikuiset. Tietysti lasten joukkue voitti, aikuiset pelasivat kuitenkin kunniakkaasti :)
Pelin jälkeen saimme nauttia kakkua, kahvia ja mehua. Ja todistuksetkin jaettiin! Eskarilaisemmekin sai ihanan, liikuttavan todistuksensa (jostain se liikutus on aina "haettava"...)
Hyvää kesälomaa koululaisille ja opettajille!

Sivupalkissa on nyt linkit sivuille, jossa on lisää kuvia Utöstä.

Saaressa asumisen aika vain vähenee… Mantereella on jo käyty esikoisen kanssa tutustumassa uuteen, tulevaan kouluun, luokkaan ja opettajaan. Kuopus sai päivähoitopaikan onneksi juuri siitä päiväkodista, josta toivoimmekin.
Vähitellen tuntuu siltä, että ajatukset siirtyvät yhä enemmän sinne, mihin taas palaamme. Ja väkisinkin olen miettinyt, mitä tämä vuosi täällä on muuttanut, vai onko mitään tapahtunut? Palaammeko samanlaiseen työhön, arkeen ja ihmissuhteisiin kuin ennen? Miten olen itse muuttunut ja teenkö asiat jotenkin eri tavalla kuin ennen? Ja mitä haluan “viedä mukanani” täältä?
Useimpiin kysymyksiin minulla ei ole minkäänlaista vastausta. Voisin tietysti kirjoittaa oppineeni kaiken hetkessä elämisestä ja pysähtymisen tärkeydestä täällä meren keskellä, sään ja luonnon armoilla, mutta ehkä se on liian mahtipontista ja juhlavaa. Se mitä olen ymmärtänyt täällä on aika yksinkertaista, kai… vai mitä olette mieltä seuraavista:
- perhe on tärkein
- kiire pilaa kaiken ja kiiruhtaa voi myös hitaasti (tässä tosin kovasti opittavaa)
- hengittäminen syvään helpottaa usein tukalalla hetkellä (kiroileminen kuiskaten ja vaatteiden paiskominen lattiaan auttavat myös vähän)
- nauraminen ja huonot vitsit ovat erittäin tarpeellisia
- tuoreet, itse leivotut sämpylät ovat hyviä ja niillä saa perheen tyytyväiseksi

Ei vielä ihan saarifilosofiaa korkealentoisimmillaan ;)

Ai niin, vielä yksi:
- hyvät kirjat kantavat yli ankaran talven (taidan laittaa kirjalistan jonnekin tänne)

Hyvää kesän alkua!