Eilen oli aika kova myrsky, tuuli ja vihmoi jotain veden ja rännän sekaista vaakasuorassa. Postia viedessäni taistelin päästäkseni eteenpäin, mutta takaisin tullessa ei tarvinnut kuin hieman jalkoja kohotella tuulen viedessä kotiovelle päin. Tunne oli niin hassu, että nauratti ääneen... toivottavasti kukaan luotsiasemalta ei nähnyt, kun omituinen akka sadevaatteissa nauraa tuulenviemänä...

Illalla sähköt katkesivat noin seitsemän aikaan ja esikoinen suuttui, kun hänen piti juuri katsoa lintudokumenttia tv:stä. No, eipä siinä auttanut muu kuin sytytellä kaikki kynttilät ja tunnelmoida hämärässä. Ulkonakin oli todella pimeää, vei hetken ennen kuin majakan varageneraattori käynnistyi ja valokeila alkoi taas pyyhkiä saarta. Joissakin ikkunoissa näkyi pientä valonkajastusta, mutta muuten oli säkkipimeää.
Reilun tunnin kuluttua, kun olimme jo alkamassa nukkumaan, sähköt palasivat taas, mutta katkokset saavat aina ajattelemaan, miten riippuvaisia olemme nykyään sähköstä.