Joinakin huonoina päivinä olen täällä toivonut, että voisin kulkea tuntemattomana ihmismassassa jonkun kaupungin kadulla. Tai käydä hetken mielijohteesta jossain kaupassa tai kirpputorilla ja ihmetellä runsasta tavaramäärää. Olen kaivannut myös päivää, jolloin voisin keskustella ja olla vain aikuisten seurassa (tämä mm. silloin, kun 2-vuotias kysyy noin sadannen kerran, että kuka sinä olet ja vastineeksi hän haluaa esitellä itsensä kaikilla neljällä nimellänsä myös sen sadannen kerran…)

Mutta… onneksi tulee taas se parempi päivä, jolloin nauttii auringosta, tuulesta, meren äänestä, tuttujen tervehdyksistä ja siitä, että 2-vuotias kysyy taas: “kuka sinä olet?” ja vastaa taas niillä kaikilla neljällä nimellänsä.